RadioMedian järjestämässä RadioGaalassa palkittiin tänään radioalan merkittävimmät tekijät ja teot valtakunnallisissa ja paikallisissa kategorioissa.
Helmikuun yleisöäänestyksessä annettiin ennätykselliset 130 000 ääntä, joiden perusteella palkittiin kansan suosikkijuontajat ja -ohjelmat. Jaajo Linnonmaan hallitseman, vuoden valtakunnallinen radiojuontaja -palkinnon, sai tänä vuonna NRJ:n Niko Saarinen. Paikallisessa kategoriassa palkinto meni jälleen Radio Porin Julle Kalliolle. Radio-ohjelmissa Aamulypsy jatkoi voittoputkeaan valtakunnallisella tasolla ja vuoden paikallisen radio-ohjelman palkinnon sai Tampereen Kiakkoradion pelipäivä.
Vuoden radiojuontaja on palkittu yleisöäänestyksen perusteella vuodesta 2009 lähtien. Koko palkinnon historian aikana ainoastaan NRJ:n juontajat ovat pystyneet rikkomaan Jaajon voittoputken. Vuonna 2013 voittaja oli Tuija Pehkonen, vuonna 2019 Veronica Verho ja tänä vuonna Niko Saarinen.
"En miettinyt mitään puhetta ja se onkin mun salaisuus, mä vaan meen. Suurkiitos yleisölle ja äänestäjille", vuoden radiojuontaja Niko Saarinen kommentoi RadioGaalan voittopuheessa.
Ammattilaistuomariston RadioAwards-palkinnoissa nähtiin runsaasti uusia nimiä. Vuoden radioammattilainen -kategoriassa palkinnon sai Sanoma Median Jani Hätönen ja Radio Dein Kirsi Rostamo sai kunniamaininnan. Vuoden radionakin palkitun Aito Iskelmän Mikko Harjunpää kruunattiin vuoden ohjelmapäälliköksi ja vuoden musiikkipäällikkö -palkinnon vastaanotti Jani Juntunen (Radio Rock, Loop, Kantriradio ja GrooveFM). Vuoden paikallisena radiona palkittiin Radio Sandels. Bauer Media oli voitokas myyntikategorioissa: vuoden radiomyyjinä palkittiin Pasi Nurmi (valtakunnallinen) ja Katja Kaartinen (paikallinen).
Musiikissa BESSin Ram pam pam sai odotetusti vuoden radiobiisi -palkinnon.
Radion Hall of Fameen lisättiin myös uusia nimiä: pitkän radiouran tehneet Kirsi Tuomala sekä Jarmo ”Mudi” Multanen saivat nimensä kunniataulukkoon. Lisäksi gaalassa jaettiin kolme Kultainen mikki -palkintoa erityisistä ansioista radioalalla. Palkinnon saivat Renny Järvinen, Anna Riutta-Salo sekä Mediamonitori-verkkosivusto.
RadioGaalan kaikki voittajat perusteluineen
Pressikuvia (lisää kuvia päivittyy la 1.4.)
Kuvakrediitti: RadioMedia
RadioGaalassa palkitut
Yleisöäänestys:
Vuoden radiojuontaja: Niko Saarinen, NRJ
Vuoden radio-ohjelma: Aamulypsy, Radio Suomipop
Vuoden paikallinen radio-ohjelma: Tampereen Kiakkoradion pelipäivä, Kiakkoradio
Vuoden paikallinen radiojuontaja: Julle Kallio, Radio Pori
Ammattituomariston valitsemat RadioAwards-voittajat:
Vuoden myyntiteko: Audio Branding ja puuttuva pala, Bauer Media
Vuoden radiomyyjä, valtakunnallinen: Pasi Nurmi, Bauer Media
Vuoden radiomyyjä, paikallinen: Katja Kaartinen, Bauer Media
Vuoden luova ratkaisu: Yhdessä syömisen päivä, Radio Nova ja Valio
Vuoden radiopromootio: Aamulypsy Areena, Radio Suomipop
Vuoden some: NRJ:n TikTok, NRJ
Vuoden tapahtumatoteutus: Iskelmä Gaala, Iskelmä
Vuoden äänituotanto: Joulumusavapaa, Radio Rock
Vuoden sisällöntekijä: Harri Moisio, Radio Rock, Radio Suomipop, Supla
Vuoden radioammattilainen: Jani Hätönen, Sanoma Media Finland
Vuoden musiikkipäällikkö: Jani Juntunen, Radio Rock, Loop, Kantriradio ja GrooveFM
Vuoden ohjelmapäällikkö: Mikko Harjunpää, Aito Iskelmä
Vuoden paikallinen radio: Radio Sandels
Vuoden valtakunnallinen radio: Aito Iskelmä
Vuoden radiobiisi: BESS - Ram Pam Pam
Vuoden radiomyyjä, valtakunnallinen – kunniamaininta: Suvi Roivainen, Bauer Media
Vuoden radiomyyjä, paikallinen – kunniamaininta: Eija Torri, Radio Voima
Vuoden radiopromootio – kunniamaininta: Pookin mökkisimulaattori Weekendille, Radio Pooki
Vuoden tapahtumatoteutus – kunniamaininta: Vaikuttavan audiomarkkinoinin avaimet vol 7 ja 8, Bauer Media
Vuoden sisällöntekijä – kunniamaininta: Herman Hagnäs, Radio Vaasa
Vuoden radioammattilainen – kunniamaininta: Kirsi Rostamo, Radio Dei
Vuoden ohjelmapäällikkö – kunniamaininta: Mika Kuki, Radio Pooki
Vuoden paikallinen radio – kunniamaininta: Radio 957
Hall of fame -nimitykset:
Kirsi Tuomala
Jarmo "Mudi" Multanen
Kultainen mikki -palkinnot:
Renny Järvinen
Anna Riutta-Salo
Mediamonitori
RadioAwards-tuomaristo:
Päätuomari: Sanna Myller, johtaja, henkilöasiakasliiketoiminta ja markkinointi, LähiTapiola
Ville Blåfield, director, Miltton
Pete Eklund, tuottaja ja partneri, Kaiho Republic
Mika Forsblom, äänituottaja, Helsingin Jäähalli
Johanna Huhtariihi, toiminnanjohtaja, Ronald McDonald Lastentalosäätiö
Sami Huiko, markkinoinnin ammattilainen
Juha Kakkuri, podcast-tuottaja, PodBox
Tommi Kyyrä, apulaisjohtaja, Musiikkituottajat – IFPI Finland ry
Ari Kärpänen, myyntijohtaja, RPT Byggfakta Oy
Kirsi Nipuli, Customer Success Director, Avidly
Tuija Pehkonen, media-alan ammattilainen
Tommi Pelkonen, Senior Advisor, nSight Oy
Ilkka Rahkonen, director, Film Tampere, Business Tampere
Mikko Räsänen, kehityspäällikkö, Iltalehti
Kaisa Rönkkö, toimitusjohtaja, Music x Media
Tommi Saarikoski, Marketing Manager, Sony Music Finland
Laura Sandström, Head of Operations, SPOT Sponsorointi & Tapahtumat Ry
Laura Satamo, media-alan yrittäjä
Mikko Saukkonen, toimitusjohtaja, Comusic Management Oy
Leo Tynkkynen, Head of International, Warner Music Finland